Tumsii

Nimeni on Tumsii Käyhkö ja olen 6D microblading tekniikan ammattilainen. Työkokemusta minulla on kauneudenhoitoalalta yli 10 vuotta. Olen hankkinut osaamiseni Bangkok Beauty Academyssa, joka on eräs parhaimmista ja suosituimmista kauneuden alan kouluista Bangkokissa. Sain koulusta kansainvälisen diplomin 6D microblading -tekniikan kurssista 27.1.2017. Pyrin päivittämään osaamistani säännöllisin väliajoin lisäkoulutuksilla sekä ulkomailla että Suomessa. Viimeisin microblading päivityskoulutus oli Bangkokissa huhtikuussa 2018. Koulutuksessa syvennettiin ammattitaitoa ja kehitettiin microblading-tekniikkaa.

Ammattimainen tietämykseni ja visuaalinen osaamiseni ohjaavat minua luomaan täydellisen sopivat kulmat asiakkailleni. Valitsen tarkasti kanssasi värit ja muodot, jotka korostavat kasvojesi hyviä puolia. Työn laatu ja tyytyväinen asiakas ovat minulle tärkeää työssäni. 6D microbladingin lisäksi teen kestopigmentointeja silmiin ja huuliin. Näiden tekemisestä minulla on jo usean vuoden kokemus ja koulutus. Aiemmin tein kulmat 3D microblading -tekniikalla. Kauneudenhoitoalan työurani aloitin rakennekynsien tekemisellä yli 10 vuotta sitten ja minulla on vakiintunut asiakaskunta. Palveluvalikoimaani kuuluvat lisäksi ripsien pidennykset. Eli minulta voit tilata vaikka koko palvelupaketin kasvoillesi. Kysy erikseen pakettihintoja!

Teen töitä viihtyisässä kotistudiossani Jyväskylän ydinkeskustassa, jonne on helppo tulla.

Tervetuloa kuvagalleriaan katsomaan valokuvia töistäni!

Palvelut

6D microblading

Mitä 6D microblading on?
Microblading on kulmamuotoilua, joka mahdollistaa sinulle kauniit, persoonalliset ja luonnolliset kulmat. Microblading -toimenpiteen aikana pigmenttiä laitetaan ihon pintakerrokseen. Pigmentit, joita käytän, ovat luonnollisia eivätkä ne ole haitallisia iholle.
Microblading tekniikkaassa kulmakarvat piirretään karva kerrallaan. Tekniikalla jäljitellään asiakkaan omia kulmakarvoja ja niiden kasvusuuntaa. Kulmat piirretään aina ensin meikkikynällä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Kulmat saavat ryhtiä ja kehystävät kauniisti kasvoja. Tällä tekniikalla asiakkaalle saadaan myös kulmat, jos omia kulmakarvoja ei ole lainkaan.

Miksi valita 6D microblading?
Mikäli sinulla ei ole luonnollisen tuuheita ja paksuja kulmakarvoja, 6D microblading tarjoaa ne sinulle. Tämä on myös hyvä keino saada upeat kulmat, jos omasi ovat vahingoittuneet esimerkiksi onnettomuuden tai sairauden takia.
Microblading tekniikalla saa täydellisen muotoiset kulmat, jotka kohottavat kasvojesi ilmettä. Kestävät kulmat helpottavat elämää esimerkiksi urheilijoilla tai kiireisillä naisilla. Kestävillä kulmilla olet aina huolitellun näköinen niin arjessa kuin juhlassa.

Microbladingin toimenpiteen vaiheet
Toimenpiteeseen liittyvät seuraavat vaiheet: muotoilu, itse toimenpide ja jälkihoito. Muotoilun aikana mittaan sinulle symmetriset kulmat kasvojesi muodon mukaan. 
Piirrän kulmakynällä uusien kulmiesi ääriviivat ja kun olet nähnyt ja hyväksynyt ne, täytän ääriviivojen sisältä alueen pigmentillä, joka sopii ihon ja hiustesi väriin parhaiten. Ääriviivoja emme siis tee pigmentillä ja ne pyyhitään kokonaan pois, jotta kulmista saadaan mahdollisimman luonnollisen näköiset. Microbladingin aikana käytämme erikoisteriä, joiden avulla pigmentti viedään ihon pintakerrokseen.

Hoito
Microblading kulmien jälkihoito on helppoa yksinkertaista.
Kulmien ympäriltä iho voi tulla hieman herkäksi microbladingin jälkeen. Jos haluat pestä kulmia, tee se puhtaalla haalealla vedellä hellästi varoen kuitenkaan painamasta liikaa kulmien alueella. 
Toimenpiteen jälkeen ihosta voi irtoilla pieniä kuivia palasia, jotka koostuvat kuolleesta ihosta, verestä ja pigmentistä. Paranemisvaiheessa kulmat kutiavat, mutta malta olla raapimatta niitä.Apteekista saatava Bepanthen hoitovoide on hyvä hoito kulmiin. Voide parantaa pintahaavat nopeasti. Rasvaa voi levittää muutaman tunnin jälkeen hoidosta puhtaalle iholle. Rasvaa kannattaa levittää aamuisin kevyt kerros, tarvittaessa päivällä ja yöksi vielä rauhoittamaan ja kosteuttamaan kulmia.
Vältä saunomista, kovaa hikoilua ja uimahalleissa uimista ennen kuin kulmat ovat parantuneet. Meikkiä ei myöskään suositella laitettavan kulmiin ennen kuin kulmat ovat parantuneet, koska iho on vielä bakteeriherkkä.
Parantuminen on kuitenkin aina yksilöllistä ja tarkkaa aikaa ei voi sanoa milloin kulmat ovat täysin parantuneet. Voit aina ottaa yhteyttä minuun, jos jokin asia jää askarruttamaan sinua microbladingin jälkeen.

Muuta huomioitavaa
Melkein kuka tahansa voi ottaa 6D microblading –tekniikalla kulmat, mutta sitä ei suositella verenvuototautia sairastavalle ihmiselle. Verenluovutusta ei suositella myöskään muutamaan kuukauteen ennen tai jälkeen microbladingin. Kannattaa aina keskustella kanssani mieltä askarruttavista asioista ennen toimeenpiteen aloittamista, jotta voit rentoutua itse toimeenpiteen aikana.

Kipu
Asiakkaita mietityttää usein, onko toimenpide kivulias? Lupaan asiakkailleni, että microblading ammattilaisen tekemänä on kivuton. Toimenpiteessä käytetään pintapuudutusainetta, joka puuduttaa ihon pintakerroksen ja näin et tunne kipua.
Kestopigmentointitekniikka on hyvin lähellä tatuointitekniikkaa, mutta pigmentoinneissa väri jää vain ihon ylimpään kerrokseen eli epidermikseen. Kestopigmentointi on lähes kivutonta, sillä iho puudutetaan aina hyvin ennen hoitoa sekä hoidon aikana. 
Pigmentoinnit tulee tehdä kaksi kertaa pysyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. Toinen käsittelykerta voidaan tehdä neljän viikon kuluttua ensimmäisestä käsittelykerrasta, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden sisällä.
Suosittelemme pigmentointien vahvistuskäsittelyä noin 1-3 vuoden välein, sillä lopputulos haalistuu vähitellen ihon uusiutumisen myötä. 
Iholla voi esiintyä lievää punoitusta ja turvotusta heti käsittelyn jälkeen, mutta se rauhoittuu kuitenkin muutamassa päivässä. Saunomista, uimista, urheilua ja auringonottoa tulee välttää noin viikon ajan, kunnes käsitelty ihoalue on parantunut.

Kestopigmentointi
Kestopigmentointi on kulmien, ripsi- ja huulirajojen pitkäkestoista korostamista. Se korvaa joka aamuisen meikkaamisen ja antaa mahdollisuuden olla huoliteltu tilanteissa, joissa meikkiä ei voi käyttää tai se on hankalaa.
Kestopigmentoinnin tekemiseen varataan aikaa noin kaksi tuntia. Ennen toimenpidettä sunnittelen kestopigmentoinnin mallin ja värin huolellisesti yhdessä asiakkaan kanssa. 
Väri viedään ihon pintakerrokseen ohuella neulalla. Käsittelyn miellyttävyyttä lisätään käyttämällä pintapuuduteainetta. Pysyvän ja kestävän tuloksen saamiseksi pigmentointi tehdään kahdessa erässä. 
Jälkipigmentointi tehdään aikaisintaan kolmen viikon kuluttua ensimmäisestä kerrasta. Jälkipigmentoinnissa väriä on tarkoitus tarpeen mukaan lisätä. Jälkipigmentoinnissa tarkistetaan myös pigmentoinnin muoto ja väri uudelleen.
Uutuutena teen Lip full colour - tekniikalla upeita huulia, jossa väriä viedään koko huulten alueelle. Saat Lip full colour -tekniikalla ihanat ja näyttävät huulet!

Miten hoidan pigmentoituja alueita kotona?
Pigmentoinnin jälkeen tulee kolmen päivän ajan välttää voiteiden, ripsivärin ja huulipunan käyttöä käsitellyillä alueilla. Viikon ajan tulee välttää oleskelua auringossa, solariumia, saunomista, voimakasta hikoilua ja uimista. Käsitellyt alueet voi tarvittaessa suojata aurinkovoiteella. Pigmentoinnin jälkeen syntyvää ihon hilseilyä ei saa raapia eikä irrottaa.
Kestopigmentoidun alueen hoitoon käytetään hoitovoidetta noin viikon ajan 2-4 kertaa päivässä. Hoitovoiteeksi soveltuu esimerkiksi apteekista saatava Bepanthen. Hoitovoide pitää pigmentoidut alueet pehmeinä, vähentää kiristävyyden tunnetta sekä suojaa ihoa. Hoitovoide tukee myös ihon paranemista ja edesauttaa värin tarttumista ihoon. Silmäluomien turvotusta voi vähentää ensimmäisinä päivinä hautomalla luomia kylmällä (esim. kylmämaski) 2-3 kertaa päivässä enintään 5 minuuttia kerrallaan.

Muuta huomioitavaa 
Melkein kuka tahansa voi ottaa 6D microblading -tekniikalla kulmat sekä kestopigmentointi rajauksia, mutta näitä ei suositella verenvuototautia sairastaville ihmiselle. Verenluovutusta ei suositella myöskään muutamaan kuukauteen ennen tai jälkeen microbladingin.

Hinnasto

Yllätä ystäväsi upealla lahjalla ja kysy lahjakortteja haluamallesi summalle.

6D microblading kulmat  
1. kerta 250 eur
2. kerta (viimeistely) 65 eur
   
Slide soft touch (kestopigmentointi) kulmat           
1. kerta 250 eur
2. kerta (viimeistely) 65 eur
   
Lip full colour  
1. kerta 200 eur
2. kerta (viimeistely) 50 eur
   
Huulten rajaus  
1. kerta 150 eur
2. kerta (viimeistely) 50 eur
   
Silmien rajaukset  
Yläluomi, 1. kerta 150 eur
Yläluomi, 2. kerta (viimeistely) 60 eur

Alkuvalmistelut ja puudutus sisältyvät hintoihin.
Peruuttamatta jättämästä palvelusta joudun veloittamaan 50% normaalihinnasta eli muistathan perua varaamasi ajan vuorokautta ennen, jos et pääse paikalle kiitos.

Ajanvaraus

Voit varata aikasi soittamalla minulle numeroon 050 525 8924 tai voit varata ajan myös sähköpostilla rakennekynnet@gmail.com

HUOM! Kaikki mahdolliset hoitoaikojen muutokset/peruutukset täytyy tehdä viimeistään 24h ennen varatun hoidon alkua. Muussa tapauksessa joudun laskuttamaan 50% hoidon hinnasta.

Eyebrow pro art by Tumsii
Harjukatu 12 F 24
40100 Jyväskylä
050 525 8924
rakennekynnet@gmail.com
Y-tunnus: 2058923-8

Löydät minut myös Facebookista.